

Pielisen museon historiallinen miljöö tarjoaa puitteet joulutapahtumalle, jossa myös vanhan ajan elämäntapa ja tarinat pääsevät esille. Kuva: Lieksan Kehitys Oy LieKe
Satoja vuosia vanhat tuvat heräävät juhlaan – vanhan ajan joulupöytä katetaan uudelleen Lieksassa
Ensimmäistä kertaa järjestettävä Pielisen Joulu -tapahtuma johdattelee menneiden aikojen jouluperinteisiin Suomen toiseksi suurimman ulkomuseon vanhoissa tuvissa ja pihapiireissä. Loka-marraskuussa haetaan näytteilleasettajia markkinatorille, missä uudet ja vanhat perinteet kohtaavat.
Millainen oli joulupöytä aikana, jolloin lahjat valmistettiin usein itse eikä sähkövalo valaissut tupia? Entä miten vanhaan aikaan suomalaisissa pirteissä valmisteltiin joulua ja tehtiin käsitöitä?
Pielisen museon alueella järjestettävä uusi joulutapahtuma tarjoaa näyteikkunan menneiden aikojen jouluun 4.–5. joulukuuta.
Pielisen Joulu -tapahtumassa vieraat pääsevät näkemään muun muassa Vuonislahden Marttojen joulupöydän, joka on katettu 1800- ja 1900-lukujen taitteen hengessä.
Pielisen Joulussa vanhan ajan tunnelmaa luodaan yhdessä. Tapahtuma kutsuu niin pohjoiskarjalaisia kuin kauempaa saapuvia joulunviettoon.
Pielisen museo on Suomen toiseksi suurin ulkoilmamuseo, jonka vanhin rakennus on vuodelta 1765. Museon painopiste on paikallisen rakennusperinteen ja historian sekä vanhan metsätyökulttuurin tallentamisessa.
—Ulkomuseomme rakennusten ja esineistön tarkoitushan on nimenomaan, että niissä voi kokea ja ymmärtää entisajan elämää. Joulu on ollut pitkään suomalaisten tärkein juhla, jonka odotus on tuttua sukupolvesta toiseen. Jouluperinteiden kautta saatamme huomata, ettei kaikki historia olekaan niin kaukana omasta elämästämme kuin usein ajattelemme, sanoo museonjohtaja Tanja Rovio-Murto.
Lahjat joulutorilta
Vanhat perinteet ja nykyaika kohtaavat joulutorilla, sanoo Lieksan kaupunkikeskusyhdistyksen Harri Kiiskinen.
—Myynti- ja esittelypisteillä on tarjolla esimerkiksi käsitöitä villavaatteista ja sisustustekstiileistä pärekoreihin. Loka-marraskuussa haemme toimijoita, joilla on sopivaa annettavaa tällaiselle hyvän mielen joulutapahtumalle. Tori on tilaisuus hankkia lahjoja pukinkonttiin.

Lieksan teatteriyhdistyksen väki on mukana Pielisen Joulu -tapahtumassa herättämässä henkiin vanhan ajan joulunviettoa. Kuva: Lieksan Kehitys Oy LieKe
Luvassa on myös jouluperinteistä ammentavaa ohjelmaa. Lieksan teatteriyhdistyksen väkeä pukeutuu vanhan kansan jouluhahmoiksi ja kohtaa vieraita tapahtuma-alueella. Musiikkiesitykset sekä kirjastoautossa kerrottavat sadut ja eri lukijoiden toteuttama lukumaraton tukeutuvat myös vanhan kansan jouluun.
—Nyt on ensimmäinen kerta, kun Pielisen museon alueella järjestetään tämän kokoluokan tapahtuma. Samalla yrityksille ja yhdistyksille avautuu harvinainen mahdollisuus järjestää omia tilaisuuksiaan historiallisessa ympäristössä. Joulukuu on luontevaa aikaa juhlistaa kulunutta vuotta ja palkita ansioituneita. Esimerkiksi Lieksan Yrittäjät palkitsevat vuoden lieksalaiset Pielisen Joulun yhteydessä, Kiiskinen sanoo.
Tavoitteena uusi perinne
Harri Kiiskinen sanoo, että tapahtumasta halutaan paikka, jossa ihmiset, joulu ja historia kohtaavat.
—Kaupallista pakkopullaa ja turhakkeita on meistä monilla jo liikaa. Toivon, että tapahtumasta jäävät vieraille mieleen ennen kaikkea yhdessäolon tunnelma ja vanhat jouluperinteet.
Tapahtumalle on luvassa jatkoa jo joulukuussa 2027.
—Ensimmäisestä kerrasta saamme vinkkejä, millainen ohjelma kiinnostaa yleisöä. Seuraavan vuoden tapahtuman suunnittelun pääsemme aloittamaan kokemusten ja palautteen pohjalta, Kiiskinen sanoo.
Pielisen Joulu 4.–5. joulukuuta 2026
- Missä: Pielisen museo, Lieksa
- Mitä: Uusi, elämyksellinen joulutapahtuma Suomen toiseksi suurimman ulkoilmamuseon pihapiirissä. Se yhdistää historian ja yhteisöllisyyden joulumiljöössä, jossa voi aistia vanhan ajan perinteitä, makuja ja tunnelmaa.
- Kenelle: Erityisesti aikuisille ja perheille, jotka arvostavat rauhallista, perinteistä joulunviettoa. Lapsille ja nuorille on tarjolla osallistavia ohjelmia, kuten satuhetkiä, tonttuetsintää ja käsityöpajoja. Joulutori antaa mahdollisuuksia muun muassa paikallisten lahjojen hankintaan.
- Mitä maksaa: Maksuton yleisölle ja näytteilleasettajille
- Muuta:
- Tapahtuman yhteydessä voi maksutta tutustua myös museon päärakennuksessa avattavaan, Suomen Metsämuseo Lustossakin esillä olleeseen ”Visakoivu – Pirun puristama puu” -näyttelyyn.
- Tapahtumaa on valmisteltu Lieksan Kehitys Oy Lieken hallinnoimassa ”Kasvua tapahtumista” -hankkeessa.
- Lieksan kaupunkikeskusyhdistys on saanut EU:n maaseuturahoitusta Vaara-Karjalan Leader ry:ltä Pielisen Joulu -hankkeisiin.
- Verkkosivut: pielisenjoulu.fi
- Järjestäjä: Lieksan kaupunkikeskusyhdistys yhdessä Pielisen museon ja Lieksan kaupungin kanssa
